Äänestämällä eduskuntavaaleissa voi vaikuttaa myös siihen, miten Suomi tukee työntekijöiden oikeuksia muualla maailmassa.
SASK tavoittelee kevään eduskuntavaaleissa sitä, että työelämän ihmisoikeudet huomioidaan Suomen kehityspoliittisissa linjauksissa ja toimissa.
Se edellyttää, että kehitysyhteistyön taloudelliset resurssit ja jatkuvuus turvataan myös tulevaisuudessa.
Lisäksi Eurooppaan tarvitaan riittävän kattava ja velvoittava yritysvastuulaki, jonka tarkoitus on varmistaa, että työelämän ihmisoikeudet toteutuvat yritysten koko arvoketjussa.
– Erityisesti kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön resurssit on varmistettava, sillä ne ovat tutkitusti tehokkaita kehitysyhteistyön toteuttajia, korostaa SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen.
SASKin tuella on vuosien varrella parannettu miljoonien työntekijöiden oikeutta järjestäytyä, laajennettu sosiaaliturvaa sekä korotettu minimipalkkoja monissa kehittyvissä maissa.
Aiheeseen liittyvää
15.2.2023 | Uutinen
Tutkitusti totta: SASKin työ maailmalla on vaikuttavaa – työolot paranevat koulutuksen myötä
Parantaako ammattiliittojen tarjoama koulutus työoloja Mosambikissa? Siltä näyttää. Koulutetut työntekijät pystyvät parantamaan työolojaan.
Lue lisää
18.4.2018 | Sivu
Työelämän ihmisoikeudet
SASKin tavoitteena on taata kaikille työelämän ihmisoikeudet: ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka.
Lue lisää
15.9.2021 | Uutinen
Ay-liikkeen ihmisoikeustyötä pidetään tärkeänä
Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK teetti tutkimuksen, jossa tarkasteltiin järjestön tunnettuutta sekä teemojen tärkeyttä suuren yleisön mielessä. Tutkimuksen mukaan SASK on suuren yleisön silmissä melko tuntematon,
Lue lisää