Lapsen täytyy saada olla lapsi. Siellä, missä SASK mahdollistaa paremman toimeentulon vanhemmille, yhä harvemman lapsen täytyy tehdä työtä. Lapsi pääsee kouluun – ja köyhyyden kierre voi katketa.

Infograafi kuvaa lapsityön noidankehää, jossa perheiden köyhyys lisää lapsityön käyttöä. Köyhyyttä ylläpitävät kouluttamattomuus, huonot palkat, työttömyys sekä se, että ammattiliitoissa ei ole riittävästi jäseniä ja sitä kautta neuvotteluvoimaa.Maailmassa on kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan 160 miljoonaa lapsityöläistä. He tekevät vaatteemme, puhelimemme ja kenkämme. Kun lapsi on töissä, hän ei pääse kouluun – eikä köyhyyden kierre katkea. Mikä avuksi?

Kansainväliset sopimukset kieltävät lapsityön. Kuitenkin monessa maassa lapsityö on maan tapa, osa kulttuuria. Siksi sen poistaminen on pitkä tie. Mutta tilanne oli samanlainen myös Suomessa ja monessa muussa länsimaassa 100 vuotta sitten – ja olemme onnistuneet luopumaan perinteestä. Sama on mahdollista myös muualla.

Avainsanat ovat asenteiden muuttaminen ja elämiseen riittävä palkka vanhemmille. Kun vanhemmat pärjäävät palkallaan, lasten ei tarvitse tehdä työtä. Se on SASKin lapsityön vastaisen toiminnan ydin.

Lapset kouluun, vanhemmille kunnon palkka

Eniten lapsityöläisiä on maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa, Intiassa. SASK on jo useita vuosia tehnyt siellä töitä lapsityön kitkemiseksi, erityisesti kaivoksilla ja tiilitehtailla. Tuloksena on tuhansia kouluun päässeitä lapsia, kymmeniä lapsityöstä vapaita kyliä sekä lukuisia työehtosopimuksia, joissa lapsityö kielletään.

Työllämme myötävaikutettiin myös lapsityön kieltävään lakiin. Se astui voimaan vuonna 2016. Työtä on silti vielä paljon, sillä lain valvonta on valtavassa Intiassa vaikeaa.

 

Lapsityö SASKin hanketoiminnassa

Kun vanhemmille maksetaan elämiseen riittävää palkkaa, heillä on varaa elättää perheensä ja laittaa lapsensa kouluun. Elämiseen riittävä palkka on tavoitteena kaikissa SASKin hankkeissa. Näin lapsityön vastainen työ on osa kaikkea SASKin työtä.

Sano ei lapsityölle


Aiheeseen liittyvää

Sano ei lapsityölle

Sano ei lapsityölle Maailmassa on 152 miljoonaa lapsityöläistä. He tekevät vaatteitamme, puhelimiamme ja kenkiämme. Kun lapsi on töissä, hän ei pääse kouluun – eikä köyhyyden kierre

Lue lisää

Sosiaaliturvalla lapsityötä vastaan

SASKin ja Pelastakaa Lapset ry:n yhteisessä webinaarissa pohdittiin tehokkaita keinoja lapsityön kitkemiseen sekä muun muassa sitä, miten sosiaaliturvan kattavuutta voisi laajentaa.

Lue lisää

Human Rights Watchin raportti: lapsityö lisääntynyt koronan aikana

Raportti tutki koronan vaikutuksia lapsityöhön Ghanassa, Nepalissa ja Ugandassa. SASK ja Pelastakaa Lapset järjestävät keskiviikkona 2.6. kello 14.30–16 webinaarin, joka pureutuu globaaliin köyhyyteen, sen seurauksiin

Lue lisää