Ei ole fanin tehtävä huolehtia jalkapallokisojen ihmisoikeuksista

SASKin Pelin hinta -kampanjassa käynnistyy kesäkuussa uusi vaihe, jossa haluamme korostaa jalkapallon ja kisamaiden päättäjien roolia ihmisoikeuksien turvaamisessa.

Qatar - Pelin hinta -kampanjan bannerissa on kuva jaklapallostadionilta ja teksti: Ei ole fanin tehtävä määritellä ihmishengen hintaa jalkapallossa

Hyödynnämme Pelin hinta -kampanjassa jalkapallon saaman näkyvyyden kesäkuussa pelattavan Kansojen liigan otteluiden ympärillä.

Uudessa kampanjalähdössä nostamme esiin eri toimijoiden rooleja ja vastuita Qatarin siirtotyöntekijöiden tilanteen parantamiseksi. Haluamme korostaa, että vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta jalkapallon ympärillä EI kuulu faneille, vaan vaikutusvaltaisille urheilujohtajille ja poliittista valtaa käyttäville päättäjille.

Pelin hinta on nyt liian kova Qatarin MM-kisojen valmisteluissa työskenteleville siirtotyöntekijöille. Heidän ihmisoikeuksiaan loukataan systemaattisesti Qatarissa, vaikka maa on tehnyt merkittäviä lakiuudistuksia heidän tilanteensa parantamiseksi. Uudistukset hyödyttävät tällä hetkellä vain noin kymmentä prosenttia Qatarissa työskentelevistä siirtotyöntekijöistä.

Kampanjassa on mukana myös Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry (Pohjoiskaarre), joka liittyi keväällä sen tukijaksi.

Aiheeseen liittyvää

”Ne ovat järjettömimmät kisat ikinä”

Intohimoinen jalkapallon ystävä Paavo Arhinmäki uskoo, että muutoksia voi Qatarissa tapahtua vain, jos muu maailma jatkaa painostustaan kisojen jälkeenkin.

Lue lisää

”Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin urheilu”

Urheilutoimittaja Kaj Kunnas on kulkenut pitkän matkan ihmisestä, joka keskittyy vain kotimaansa voittoihin. Nykyään hän haluaa korostaa urheilun voimaa – myös ihmisoikeuksissa.

Lue lisää

Pelin hinta

Pelin hinta on siirtotyöntekijälle liian kova Lipun Qatarin MM-kisoihin voi ostaa rahalla. Sen todellinen hinta on kuitenkin jotain aivan muuta. Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille kisojen hinta on kohtuuton.

Lue lisää