Pelin hinta on siirtotyöntekijälle liian kova

Lipun Qatarin MM-kisoihin voi ostaa rahalla. Sen todellinen hinta on kuitenkin jotain aivan muuta.

Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille kisojen hinta on kohtuuton. He ovat kärsineet Qatarin äärimmäisistä olosuhteista ja ihmisoikeusloukkauksista. He joutuvat viettämään vuosikausia erossa perheistään asuen aavikon parakeissa ja tekevät pitkää päivää niin pienellä palkalla, ettei siitä juuri riittää kotiin lähetettäväksi.

Ennen viime vuosien lakiuudistuksia työntekijöiden passit takavarikoitiin eivätkä he saaneet poistua maasta tai vaihtaa työpaikkaa. Se on silkkaa nykyajan orjuutta.

Muunnos jalkapallon ottelulipusta tekstillä Fiva vs Qatarin siirtotyöntekijät

Kuumuus ja nestehukka aiheuttavat hengenvaaran

Qatarin kuumuus on vienyt liian monen työntekijän hengen tai terveyden. Kesäisin 50 asteen lämpötilat ovat tavallisia, ja moni on joutunut työskentelemään ilman riittäviä taukoja, huonolla ravinnolla ja nesteytyksellä.

Kuumuus ja nestehukka aiheuttavat munuaisvaivoja, joista kärsivät nuoretkin miehet, mutta hoitoa moni saa vasta palattuaan kotimaahan.

Vähintään tuhansien ihmisten arvioidaan kuolleen kisojen rakentamisen aikana, mutta Qatar kiistää kuolemat tai tilastoi ne luonnollisiksi.

Mainoskuva, jossa nepalilainen siirtotyöntekijä katsoo kameraan. Tekstissä kerrotaan hänen kehnoista työoloistaan Qatarissa.

Jo tehtyjen parannusten on kannettava tulevaisuuteen

Lippu jalkapallon MM-kisojen otteluun on fanille unelmien täyttymys. Kisoja rakentaneille siirtotyöntekijöille pelin hinta on kohtuuton.

Nyt moni asia Qatarin lainsäädännössä on kansainvälisen ay-liikkeen ja ihmisoikeusjärjestöjen painostuksesta paremmin kuin vuosikymmen sitten, mutta muutosten pysyvyydestä ei ole takeita. Tälläkin hetkellä uusista käytännöistä hyötyvät vain suoraan MM-kisoihin liittyvät siirtotyöntekijät eli noin 10 prosenttia kaikista.

Qatar ei suostu maksamaan ihmisoikeusjärjestöjen vaatimia korvauksia rakennustöissä loukkaantuneille.

Jalkapallo – tai mikään urheilu – ei oikeuta ihmisoikeusloukkauksia.

  1. Urheiluliittojen tulee noudattaa ihmisoikeuslinjauksia kisoja myönnettäessä.
  2. Siirtotyöntekijöiden asemaa täytyy edelleen parantaa. Qatariin on perustettava keskus siirtotyöntekijöiden turvaksi.
  3. On varmistettava, että jo tehdyt lakimuutokset ovat pysyviä. Ei paluuta orjatyöhön.

Ei enää koskaan kisoja ilman ihmisoikeuksia

Muunnos jalkapallon ottelulipusta. Tekstissä kuvataan siirtotyöntekijöiden oikeuksien puutteita Qatarissa..

Haluatko lisätietoa?

Qatarin siirtotyöntekijöiden ihmisoikeustilanteesta saat lisää tietoa SASKin kotimaan toiminnan päällikkö Ellinoora Vesalalta.

+358 50 461 9307
ellinoora.vesala@sask.fi

Nepalilaiset siirtotyöntekijät kertovat tarinansa – katso video!

 Lue lisää aiheesta

 

#PelinHinta sosiaalisessa mediassa

Yhteistyössä

Suomen maajoukkueen kannattajien logo

Aiheeseen liittyvää

Onko orjatyö historiaa Qatarissa?

Miesten jalkapallon MM-kisat Qatarissa ovat saaneet paljon kritiikkiä kisojen rakentamisesta orjatyöllä. Onko kisoista seurannut mitään hyvää?

Lue lisää

Qatarin siirtotyöntekijöiden olojen täytyy parantua nykyisestä

Siirtotyöntekijöiden verellä rakennetut jalkapallon MM-kisat ovat toivottavasti historiaa, joka ei toistu enää koskaan. Jotta työntekijöiden oikeudet toteutuvat, Qatarissa pitää tapahtua vielä paljon.

Lue lisää

Kuolema on jokapäiväistä Qatarissa, mutta Narayan Dhoj suunnittelee silti paluuta

Nepalilainen mekaanikko on pystynyt pitämään puolensa rakennustyömailla, mutta hän tietää, että monet kohtaavat sortoa ja jäävät ilman ansioita.

Lue lisää